Taskusammakko

Taskusammakko

Posted on 08/24/2015


Photo taken on August 25, 2015


See also...


Authorizations, license

Visible by: Everyone
All rights reserved

64 visits

Layering Muehlenbeckia complexa

Layering Muehlenbeckia complexa
Kryynin tarina

Yritän lisätä minilehtisintä lankaköynnöstäni taivukkaista. Tämän kasvin kanssa minulla on jo sen verran yhteistä historiaa takana, että en halua sen kuolevan käsistäni lopullisesti, jos sitä joku onnettomuus jälleen kohtaa.

Tämä Riesaksi, Rähjäksi ja Rääpäleeksikin kutsuttu resupekka matkusti meille Porvoosta asti bussin ruumassa matkatavaroiden mukana. Kävin Porvoossa äidin kanssa ihastelemassa kesäkukkia ja ruukkuja Näsin hautausmaan kupeessa sijaitsevassa puutarhaliikkeessä. Siellä sitten sattui lankaköynnöksiä rakastaviin silmiini tämmöisiä erityisen pienilehtisiä variantteja. Sisäänkäynnin luona oli reheviä, hyvinvoivia pikkulehtilankaköynnöksiä lavatolkulla, mutta sisempää liikkeestä löytyi kärsivän näköinen, unohdettu, nuhjuinen ja resuinen harvalehtinen pikku rahjus. Kanniskelin sitä sitten ympäriinsä, halusin pelastaa sen. Sydän särkien päädyin kuitenkin valitsemaan lopulta reippaamman yksilön, koska se näyttäisi kotona komeammalta ja selviäisi varmaan reissustakin paremmin.

No, kasvi ostettiin ja siirryttiin äidin kanssa mäkkärin terassille kahvittelemaan. Sielua kaiveli kuitenkin se pieni orpo kasvirukka siellä, yksin ja unohdettuna nurkassaan. Kuka sitä huolisi, resuista rassukkaa? Niin siinä sitten kävi, että piti kääntää auto ympäri ja palata takaisin hakemaan se sieltä parempaan kotiin. Voi sitä jälleennäkemisen riemua. Olihan se reipas taimi hieno, mutta tämä pikku rähjäke oli vaan niin hellyttävä että oksat pois.

Illalla soitin Tepolle ja arastellen kerroin perheenlisäyksestä. Kotona nyt kuitenkin oli jo kolme lankaköynnöstä, kaksi keskikokoislehtistä ja yksi isolehtinen. Teppo oli sitä mieltä että yksikin olisi riittänyt, mutta kun selitin miten yritin ensin ajatella järjellä, vaan en sitten kuitenkaan voinut jättää pientä ressukkaa sinne heitteille, niin sain uudet adoptiokaksoset anteeksi. No, aikanaan kasvit sitten matkustivat kanssani kotiin, pääsivät uusiin ruukkuihin ja liittyivät toveriensa joukkoon. Paha virhe. Paha, paha virhe. Siitä viikko pari eteenpäin oli nimittäin punkkeja joka hiivatin ikisessä rehussa. ARGH! Taisi selvitä miksi söpö pikku ressukka oli niin rähjäinen. Uusi rakkaani sai tässä vaiheessa lisänimen Riesa.

No, siinä sitten vietettiin suihkuelämää sisäpuutarhan kanssa kunnes punkit luovuttivat toistuvien hirmumyrskyjen kurimuksessa. Tästä alkoi vihdoin odotettu onni ja autuus pienen ja kertaheitolla lellikikseni nousseen pikku rähjäkkeen kanssa. Sitä paapottiin, sille puhuttiin, sitä siliteltiin. Ja sitten sitä (ja muitakin) unohdettiin kastella. Itku meinasi tulla kun vasta aavistuksen kurtullaan olevat lehdet huomattuani kokeilin mullan pintaa sormella ja löysin kuivaa, kivikovaa multaa. Äkkiä vettä! Rakas, älä kuole!

Sydän vereslihalla, itsesyytösten korventamana katselin kun rakas pieni rääpäle, joka ei koskaan ollut toipunut elämänsä alkutaipaleen vaikeuksista, eikä siten koskaan ollut tullut toverinsa lailla tuuheaksi, pudotti kaikki lehtensä. Joka ikisen. Pidin ruukkua sylissäni ja puhuin mullasta puumaisina törröttäville jäämille, että kiltti pieni rakas, jos siellä yksikään solu vielä elää niin toivu kiltti pieni ja palaa luokseni.

Odotin viikon. Odotin toisen. Epätoivo alkoi vallata mieltä kun oksat kuivuivat kasaan niin kuolleen näköisiksi kuin vain oksa voi. Paksuimmista puisevista kohdista ei osannut tulkita niiden tilaa, joten kastelin, ja odotin, ja rukoilin.

Vihdoin, viikkojen päästä, alkoi pilkahtaa vihreää. Teppo tuli töistä ja juoksin ilosta kiljuen ovelle vastaan. "Pikku rähjäke toipuu!"

Lehdet mitä sieltä ilmestyi olivat pieniä, niin pieniä, pienimpiä ikinä. Millimetristä lähdettiin liikkeelle ja siitä sitten hissuksiin kasvettiin milli kerrallaan isommaksi. Uusia lehtiä ja versoja pilkahteli sieltä täältä. Puumaiset osat halkesivat ja viilloista työntyi uusia versoja, uutta elämää. Ai miten sitä ihasteltiin. Pikkulehtikasvi oli pikkulehtisempi kuin koskaan! Toipuminen oli hidasta, mutta kyllä siitä kasvi vielä tuli. Ei edelleenkään reipasta ja tuuheaa, vaan samanlainen pieni, luikku, resuinen hapsuke kuin ennenkin, oikein huonekasvien vaivaishiiri.

Sen jälkeen kun pieni rakkaani minulta melkein (ihan omaa typeryyttäni ja huolimattomuuttani) riistettiin, olen pitänyt siitä oikein erityishuolta. Ei muilla huonekasveilla niin väliä, kunhan pikku rähjäkkeellä on asiat hyvin ja kosteat mullat. Teppo on meillä nykyään kasteluvastaava, mutta rähjäkkeen ruukun kastelutikkua tulee kyllä seurattua. En halua menettää sitä, olen sen puolesta niin paljon taistellut. Ja on se vieläkin vaan niin rakas pieni kasvi.

Jos nämä taivukkaat nyt suostuvat juurtumaan, niin tulevien katastrofien varalle minulla on kaksi elinvoimaista rähjäkettä, Esirähjäke ja Rähjäke numero kaksi. Vaikka tällainen poropeukalo olenkin, niin enkai minäkään nyt kahta kasvia kerralla saa otettua hengiltä?

Pitkää elämää rakas rähjäke. Olet söpöin kasvi ikinä.

Päivitys heinäkuu 2016: rähjäke nimitys jäi käytöstä kun päivittelin jonkun vastoinkäymisen taas minua ja kasvilellikkiäni kohdatessa että voi ietuna mikä murheenkryyni koko kasvi. Tästä sitten lyhentyi käyttönimeksi ensin M. Kryyni, ja sitten enää pelkkä Kryyni. Ja nyt kun sain tuohon ruukkuun juurtumaan muutamia varsia (kolmannella yrittämällä), niin Kryynin lapsi sai nimen Pikkukryyni.

Comments